Arpien ja raskausarpien poisto

Sitä sanotaan, että arvet kertovat elämästä, ja näinhän asia todellakin on. Moni asia elämässä jättää kehoomme jälkensä, esimerkiksi raskauden jälkeen raskausarpien poisto voi olla mielessä. Arvet (kts. myös keloidi) eivät kuitenkaan useimmiten ole kauniita, ja varsinkin näkyvällä paikalla oleva arpi voi aiheuttaa kantajalleen paljonkin harmia. Olipa arpesi sitten ilmestynyt ihollesi esimerkiksi tapaturman, leikkauksen, aknen, raskauden tai lihomisen jäljiltä, voit haalentaa sitä, tai parhaassa tapauksessa päästä siitä kokonaan eroon erilaisten käsittelyiden avulla!

Mistä arvet johtuvat?

Lähes kaikkiin haavoihin tulee niiden parantuessa arpi. Se, kuinka näkyvä arvesta tulee, riippuu paljon haavan koosta ja etenkin sen syvyydestä. Kun haava umpeutuu, haavan paranemisprosessi on valmis vasta ihon pinnalla. Sen jälkeen ihon kudosrakenteet alkavat muodostua uudelleen, ja tämä prosessi voi kestää jopa kaksi vuotta. Arpi voi siis tänä aikana muuttua ja haalentua itsestäänkin huomattavasti. Iho sisältää kollagenia, joka auttaa pitämään sen vahvana ja kimmoisana. Kun ihoon tulee haava, iho reagoi siihen muodostamalla lisää kollagenia, ja ylimääräinen kollageni aiheuttaa näkyvän arven. Arpikudos ei ole samanlaista kudosta kuin tavallinen iho. Siihen ei kasva ollenkaan hikirauhasia tai karvoja, eikä se esimerkiksi rusketu auringossa. Arpikudos ei myöskään ole yhtä joustavaa, kuin tavallinen iho.

Raskausarpien poisto Helsingissä klinikalla

Miten raskausarvet muodostuvat?

Raskausarvet tunnetaan myös nimellä venytysjuovat, sillä ne johtuvat ihon verinahan venymisestä sekä myös hormonaalisista tekijöistä. Yleensä raskausarvet ovat seurausta nimensä mukaisesti raskaudesta, tai lihomisesta, mutta myös murrosiän kasvupyrähdykset tai lihasten nopea kasvaminen voivat aiheuttaa raskausarpia. Raskausarvet ovat tavallisesti pitkittäisiä ja esiintyvät iholla rinnakkain. Väriltään ne ovat useimmiten aluksi sinertävän punaisia, mutta vaalenevat ajan myötä. Itsestään raskausarvet eivät kuitenkaan koskaan katoa kokonaan.

Arpien häivyttäminen kotikonstein

Mikäli haluat päästä arvistasi kokonaan eroon, lienee parasta kääntyä asiantuntijan puoleen. Luonnollisin kotikonsteinkin voit kuitenkin yrittää häivyttää häiritseviä arpia. Monilla öljyillä on arpia häivyttäviä ominaisuuksia, mutta öljyjä käytettäessä maltti on valttia. Tulokset saattavat alkaa näkyä vasta muutamien viikkojen säännöllisen käytön jälkeen. Voit kokeilla levittää arven päälle muutaman kerran päivässä esimerkiksi pellavansiemenöljyä, viinirypäleensiemenöljyä, jojobaöljyä, rypsiöljyä, neitsytoliiviöljyä tai risiiniöljyä. Myös luomuhunajan sisältämät antibakteeriset ainesosat edistävät solujen uusiutumista ja näin myös arpien haalenemista.

Apteekeissa ja kauneudenhoitoon erikoistuneissa liikkeissä on myös tarjolla runsaasti erilaisia arpivoiteita, joiden avulla arpia voidaan joko häivyttää, tai esimerkiksi raskausarpien syntymistä voidaan ennaltaehkäistä. Monet tavallisten arpien hoitoon tarkoitetuista voiteista sisältävä silikonia, joka muodostaa iholle arven peittävän kalvon, ja suojaa näin vasta muodostunutta ihoa kuivumiselta. Myös useat apteekeista ja kauneudenhoitoon erikoistuneista liikkeistä saatavat, arpien hoitoon tarkoitetut voiteet sisältävät edellä mainittuja luonnollisia öljyjä.

Markkinoilta löytyy myös erityisesti arpien hoitoon suunniteltuja siteitä, jotka kiinnitetään arven pintaan, jolloin side auttaa ehkäisemään arven kasvamista.

Raskausarpien ennaltaehkäisyyn voidaan käyttää erilaisia kosteuttavia voiteita, ja niitä voidaan myös vaalentaa jälkikäteen voiteiden avulla.

Arpien poistaminen ammattilaisen avulla

Monet kärsivät häiritsevistä arvista, joten raskausarpien poisto kauneusklinikoilla on hyvin yleistä. Kaikenlaisia arpia voidaan ammattilaisen toimesta korjata joko leikkauksella tai tasoittamalla arven ihoa laserin avulla. Ammattilaisenkaan käsittelyssä arpea ei aina saada kokonaan poistetuksi, mutta ainakin sitä voidaan häivyttää huomattavasti. Arpien poiston lisäksi palvelutarjonnastamme löytyy tatuoinnin poistot laserilla sekä huulten täyttö.

Raskausarpien poisto leikkauksella

Arpea ei voida kokonaan poistaa leikkauksen avulla, sillä arpileikkaus itsessäänkin jättää pienen arven. Leikkauksen avulla voidaan kuitenkin pienentää levinnyttä arpea tai poistaa sen sisään mahdollisesti jääneet vierasaineet, jolloin arpi pienenee. Kun arpea korjaillaan leikkauksen avulla, on hellävarainen käsittely toimenpiteen perusperiaatteita, sillä verenkiertohäiriöitä, jotka haittaavat arpien paranemista, halutaan vältellä kaikin keinoin. Tästä syystä leikkaukset tehdäänkin usein useammissa osissa. Verisuonten päät suljetaan tarkasti, jotta haavaan syntyy mahdollisimman vähän kuollutta kudosta. Leikkaushaava ommellaan sisäkautta tukiompeleilla, jotta leikkausalueella ei esiintyisi minkäänlaista kiristystä. Pintakerros suljetaan pienillä ompeleilla. Koko leikkausalue tuetaan lopuksi teippauksella ja sidoksella, jotka mahdollistavat haavan parantumisen juuri siinä asennossa, kuin on tarkoitus.

Arpien hionta laserilla

Kaikenlaisia arpia voidaan hoitaa laserilla, mutta yleisesti ottaen laserkäsittely tehoaa parhaiten kasvon alueen arpiin, kuten esimerkiksi aknearpiin. Arpien laserhoidoissa voidaan käyttää monia erilaisia menetelmiä riippuen arven tyypistä ja sijainnista. Koholla olevia tai punoittavia arpia käsitellessä parhaita tuloksia saadaan KTP-laserin avulla. Kuopalla olevia arpia taas voidaan parhaiten tasoittaa hiilidioksidilaseria käyttäen. Laserilla voidaan käsitellä esimerkiksi koko kasvojen iho, tai voidaan keskittyä vain tiettyyn kohtaan iholla. Raskausarpien poisto laserilla – laserhoidon vaikutukset eivät näy saman tien hoidon jälkeen, vaan ne alkavat ilmaantua pikku hiljaa. Ensimmäiset muutokset ovat yleensä havaittavissa muutaman päivän sisällä. Viikon päästä hoidosta ihon pinta alkaa uusiutua. Pikkuhiljaa vanha iho hilseilee pois ja alta paljastuu uutta ihosolukkoa. Se, kuinka paljon arvet ovat haalenneet ei siis käy ilmi heti hoidon jälkeen. Yleensä laserhoito myös toteutetaan useamman hoitokerran sarjoissa, joiden välillä pidetään noin kuukauden verran taukoa.

Mikäli kehostasi löytyy häiritseviä arpia, voit koettaa hoitaa niitä ensin kotikonstein, mutta mikäli haluat näkyviä, nopeita tuloksia, kannattaa kääntyä saman tien asiantuntijan puoleen. Kun näytät sinua häiritseviä arpia ammattilaiselle, osaa hän varmasti suositella juuri kyseisen tyyppiselle arvelle parhaiten sopivaa hoitomenetelmää.